Siirry suoraan sisältöön
Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö
Tallenna

Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö

Kirjailija:
sidottu, 2023
suomi
Kepulia peliä yhteisillä rahoilla.

Kertomus siitä, kuinka keskustapuolueen nuorisojärjestön ”kristillis-siveelliseltä pohjalta ja rikollisuuden torjumiseksi“ perustama säätiö päätyi itse tuomiolle.

60-luvun rakennemuutos synnytti tarpeen rakentaa nuorille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja mutta se johti poliittisiin skandaaleihin, korruptioon, rikoshyötyyn ja vankeustuomioihin.

Säätiötä ovat johtaneet muun muassa ministereiksi nousseet Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen sekä etsintäkuulutettuna maailmalla piileksinyt Perttu Nousiainen.

Suhteet suurten rakennusliikkeiden kanssa loivat verkoston, jossa toimintaa edistettiin erilaisin ”lautakasoin”, alennuksin ja laskuttomin remontein. Säätiön johto hyödynsi varoja oman vaalimenestyksensä rahoittamiseen sekä yksityisen omaisuutensa kartuttamiseen.

Loistonsa päivistä Nuorisosäätiö on kutistunut puoleen, yleishyödyllinen status on mennyt, halpakorkoiset valtion lainat on irtisanottu ja asuminen edullisissa säätiön asunnoissa on enää muisto vain.

Tuppeen sahattu Nuorisosäätiö on - lauta- ynnä muine rytökasoineen - ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys viime vuosien rikosuutisten vakioaiheista: kepulaisesta rahasta, ahneudesta ja omanvoitonpyynnistä. Jäljellä on vielä pesänsiivous rikoksista ja niiden aiheuttamista miljoonatappioista.

Ari Korvola (s. 1953) tuli tunnetuksi ärhäkkänä ja uudenlaisia kerrontakeinoja käyttävänä ajankohtaistoimittajana ja tutkivana journalistina.
Alaotsikko
Asuntoja, ahneutta ja himmeitä urakoita
Kirjailija
Ari Korvola
ISBN
9789523826106
Kieli
suomi
Paino
318 grammaa
Julkaisupäivä
29.9.2023
Kustantaja
Docendo
Sivumäärä
234