Siirry suoraan sisältöön
Tuoton arvoitus ratkeaa
Tallenna

Tuoton arvoitus ratkeaa

Suosittu sijoituskirja Löydä helmet vältä kuplat! saa jatkoa. Löydä helmet vältä kuplat! ilmestyi 2007 ja sen kokonaismyynti on ylittänyt 6 000 kappaletta 2007-2015.

Säännöllisesti Kauppalehden medioihin vuodesta 2006 sijoittamisesta kirjoittanut pörssikolumnisti, sijoitusbloggaaja ja yrittäjä, KTM Henri Elo julkaisee nyt toisen sijoitusoppaansa.

Uudessa Tuoton arvoitus ratkeaa -kirjassa pääpaino on yhä osakesijoittamisessa, mutta myös muut keskeiset sijoitusmuodot tuodaan aiempaa laajemmin esiin.

Kirjassa on kymmenittäin tuoreita, havainnollisia ja kiinnostavia case-esimerkkejä pörssiyhtiöistä ja niihin sijoittamisesta. Esimerkit tekevät sijoittamisen maailmasta kiinnostavan ja ymmärrettävän.

Tuoton arvoitusta ratkotaan liiketoimintalähtöisesti selkokielellä. Osakesijoittajan tuotto syntyy viime kädessä yrityksen kannattavasta liiketoiminnasta. Yrityksen tekemä voitto realisoituu sijoittajalle osinkona ja arvonnousuna.

Kirja sisältää uusia näkökulmia ja tarkasteluja parhaiten tuottaneista osakkeista ja niiden ominaispiirteistä. Kirjassa on viisi ainutlaatuista suomalaisen sijoituskonkarin haastattelua.

Sijoitusopas soveltuu luettavaksi itsenäisenä teoksena aloittelijoista ammattilaisiin.

Kirjan pääluvut:
1. Voiko osakkeilla rikastua?
2. Pörssi sijoitusmuoto muiden joukossa
3. Osake on pala yritystä
4. Arvostustaso vastaan laadullinen analyysi
5. Menestyjäyrityksen tuntomerkit
6. Piensijoittajan salkunhuolto
7. Konkarit kertovat

Kirja tulee olemaan näkyvästi esillä talousalan lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa loppukesästä 2015 lähtien.
Alaotsikko
Löydä helmet - vältä kuplat! : Osa 2
Kirjailija
Henri Elo
Kuvittaja
Pia Feinik
ISBN
9789529358113
Kieli
suomi
Paino
312 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2015
Kustantaja
Sarimedia Oy
Sivumäärä
141