Siirry suoraan sisältöön
Tuomion perusteleminen
Tallenna

Tuomion perusteleminen

sidottu, 2010
suomi
Tuomion asianmukainen perusteleminen on keskeinen osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja tuomioistuintoiminnan laatua. Kirjassa pohditaan, mihin tuomioiden perustelemisella pyritään, mitä sillä voidaan saavuttaa ja miten perustelemisen tavoitteet tehokkaimmin voidaan toteuttaa. Hyvien perustelujen yleisten ominaisuuksien ohella kirjassa tarkastellaan tuomion sisältöä ja rakennetta sekä näyttö- ja oikeuskysymysten perustelemisen erityiskysymyksiä.

Tuomion perusteleminen on ensimmäinen Suomessa ilmestynyt laaja sekä näyttöperusteluja että oikeudellisia perusteluja käsittelevä teos. Virolainen ja Martikainen ovat tutkineet aihepiiriä jo vuosia. Virolainen on kirjoittanut aiheesta artikkelin jo vuonna 1986 ja Martikainen on tehnyt lisensiaatintutkimuksensa vuonna 1999. He ovat tutkineet aihetta myös Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusprojektissa ”Tuomion perusteleminen” Virolainen projektin johtajana ja Martikainen sen varoilla palkattuna tutkijana. Kirjoittajaparin työskentelyn tuloksena on aiemmin ilmestynyt perustelemisen keskeisiä teoreettisia kysymyksiä käsitellyt teos Pro and contra (Talentum 2003), josta emeritusprofessori Aulis Aarnio totesi arvostelussaan (Aamulehti 12.11.2003) muun ohella seuraavaa: ”Virolainen ja Martikainen nousevat teoksellaan paljon parjatun juridisen kirjoittamisen aatelisluokkaan. Asioista kiinnostuneen maallikonkaan ei ole järin työlästä seurata tekijöiden ajatuksenkehittelyä.”
ISBN
9789521407246
Kieli
suomi
Paino
1004 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2010
Kustantaja
Alma Insights
Sivumäärä
632