Siirry suoraan sisältöön
Tuhansien tanssien tulkki
Tallenna

Tuhansien tanssien tulkki

Tanssimuusikko VOITTO TAKANEN on kiertänyt lavoilla ja kapakoissa yli 50 vuotta. Teos kuvaa kiinnostavasti Takasen musiikkiuran ja hänen erilaisten kokoonpanojensa vaiheita, ja kertoo samalla tanssilavakulttuurin muutoksesta. Kirja painottuu Satakunnan alueelle, mutta se kuvaa myös paritanssin laajempaa kuvaa. Liikkeelle päästään tanssipaikkojen kulta-ajasta 70-80-luvulta ja
päädytään eläkeläistansseihin vuonna 2024.

Teos pohjautuu Voitto Takasen keräämiin
keikkailmoituksiin sekä lehtileikkeisiin, sekä tuon ajan artistien, soittajien ja keikkajärjestäjien haastatteluihin. Pertti Sulasalmi toimi 1980-luvulla Takasen yhtyeen rumpalina, ja myös hänen muistonsa värittävät tarinaa.

PERTTI SULASALMI (1952) on eläkkeellä oleva AKT:n
työsuojelusihteeri. Hän on soittanut kirjan päähenkilön Voitto Takasen yhtyeessä rumpuja
(v. 1983-1988). Sulasalmi on julkaissut aiemmin teokset:
Maantiekiitäjä (2012),
Harrikalla Jenkeissä (2022),
Liittoherran valinta (2023),
Liittomies matkailee (2024) ja
Vieras kaikkialla (2025).
Alaotsikko
Yli 50 vuotta Voitto Takasen yhtyeen matkassa
ISBN
9789524172004
Kieli
suomi
Paino
512 grammaa
Julkaisupäivä
31.7.2025
Kustantaja
Momentum Kirjat
Sivumäärä
284