Siirry suoraan sisältöön
Tarinoita lapsille ja nuorille
Tarinoita lapsille ja nuorille
Tallenna

Tarinoita lapsille ja nuorille

Lue sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Lasten ja nuorten tarina kirjassa on opettavaisia tarinoita. Tarinoitten avulla kerrotaan millaisia erilaisia perheitä ja perhe muotoja on olemassa. Tarinoitten avulla tutustutaan Suomalaisiin juhlapäiviin. Tarinoissa on melkein aina jokin opetus mukana lapsille tai nuorille. Tarinoitten avulla voidaan keskustella erilaisista aiheista ja tarkoitus onkin, että keskusteluja tulisi lasten ja aikuisten kesken. Tarinoita voidaan käyttää apuna kertomisessa. Tarinoissa on myöskin mukana tekemistä lapsille ja lapsille ja aikuisille yhdessä. Mukana on muutamia ruoka reseptejä, mitä perhe voi valmistaa yhdessä. Pienempien lapsien kanssa on aikuinen hyvä kokota. nuori voi itsekin tehdä reseptien avulla ruokaa. Lapsetkin voivat lukea yksinkin tarinoita. Pienemmille lapsille aikuinen voi lukea tarinoita ääneen. Tarina kirja soveltuu kouluissakin käytettäviksi ala-asteella ja yläasteella. Huom! Tarinat kesä lomalla, autiotalossa, kotibileet, auto varkaus ja nuoret vaikeuksissa eivät sovellu perheen pienemmille!! Kaikenlaista palautette ruusuja ja risuja voi laittaa sähköpostiin laulaja. susanna@gmail.com Sähköpostin kautta voi laittaa aihe toiveitakin ja kaikkea muutakin kivaa!
Kirjailija
Susanna Revo
Ikä
3-6 vuotta
ISBN
9789528913115
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
12.3.2026
Kustantaja
Books on Demand
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Sivumäärä
220
Lue e-kirjoja täällä
  • Sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone