Siirry suoraan sisältöön
Tammisunnuntain uhri
Tallenna

Tammisunnuntain uhri

Kirjailija:
sidottu, 2024
suomi
Tammisunnuntain uhri on hiuksia nostattava jännitysromaani vuoden 1933 Helsingistä. Pääkaupunkimme historian erinomaisesti tunteva kirjailija luo terävää ajankuvaa niin poliittisista salaliitoista kuin ihmissuhteiden karikoista.

Helsingin Siltasaaressa katuun mätkähtää ruumis – ja mystisesti vainaja katoaa ennen poliisin tuloa paikalle. Kuka oli tuo nainen, jota ei papereiden mukaan ole edes olemassa? Pian kaupungin toisella puolella tapahtuu epäonnistunut pankkiryöstö, jossa moni asia oudoksuttaa.

Punikkietsiväksi kutsuttu Arpia Haahti ja nuoruuden intoa uhkuva rikospoliisi Jenny Kattelus selvittävät rikoksia, joiden jäljet ulottuvat yllättävän laajalle. Vielä suurempi rikos häilyy suljettujen ovien takana: isänmaallisen kansanliikkeen IKL:n johdossa käydään kiivasta valtataistelua, ja kapinalliset suunnittelevat johtaja Vihtori Kosolan salamurhaa.

Tutkimukset saavat yllättävän käänteen, kun Haahdin kauan kadoksissa ollut isä tuntuu liittyvän tapahtumiin jotenkin. Lopulta Haahti saa huomata olevansa itse pelinappulana oikeistolaisessa valtataistelussa ja salaliitossa. Viimeinen siirto lähestyy pelottavaa vauhtia.

Pauli Jokinen on Helsingin historiaan perehtynyt kirjailija, jonka teoksissa 1930-luvun Helsinki herää henkiin. Arpia Haahdin tutkimuksia on seurattu aikaisemmin hänen kirjoissaan Jääleinikin kuolema ja Selli 88. Kirjoitustöidensä ohessa Jokinen vetää Helsingissä suosittuja rikoskävelyitä.
Alaotsikko
Rikosromaani
Kirjailija
Pauli Jokinen
ISBN
9789523564800
Kieli
suomi
Paino
386 grammaa
Julkaisupäivä
29.1.2024
Kustantaja
Myllylahti
Sivumäärä
264