Siirry suoraan sisältöön
Tämä on ryöstö!
Tallenna

Tämä on ryöstö!

Suomalaisten pankkiryöstöjen historia on täynnä tarkasti suunnitteltuja ammattilaiskeikkoja, epätoivoisia pakomatkoja ja kauheaa sähläystä humalassa

Tämä on ryöstö kertoo vuosisadan kuuluisimmista suomalaisista pankkiryöstöistä ja niiden selvittämisestä - tai siitä, miksi ne eivät selvinneet. Teos on ensimmäinen suomalaisten pankkiryöstöjen historiaa luotaava tietokirja. Haakana esittelee teoksessaan koko maata kuohuttaneita pankkiryöstöjä autonomian ajan lopulta 2000-luvulle.

Pankkeja ovat Suomessa ryöstäneet paitsi ammattilaiset myös alaikäiset, työttömät ja vallankumoukselliset. Historiamme suurimpiin kuuluva tapaus oli jo vuonna 1906, kun Helsingin keskustan pankista ryöstettiin nykyrahassa kahden miljoonan euron arvoinen saalis. Suurinta osaa rahoista ei ole koskaan löydetty. Yksi erikoisimmista tapauksista oli 1990-luvulla Suomea piinannut salaperäinen kakkuryöstäjä, joka tehtaili puolen tusinaa pankkiryöstöä eikä hänkään jäänyt koskaan kiinni.

Kirjan kirjoittaja Kari Haakana tunnetaan myös suositusta Jari Karhu -trillerisarjastaan, johon kuuluvat teokset Välitön uhka, Tapa hänet ensin ja Kunnian hinta.
Alaotsikko
Suomalaiset pankkiryöstöt 1906-2022
Kirjailija
Kari Haakana
ISBN
9789523644472
Kieli
suomi
Paino
230 grammaa
Julkaisupäivä
15.4.2024
Kustantaja
Aula Co
Sivumäärä
208