Siirry suoraan sisältöön
Talvisota Suomussalmella V
Talvisota Suomussalmella V
Tallenna

Talvisota Suomussalmella V

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi
TALVISOTA SUOMUSSALMELLA V Erillisissä koosteissa käsitellään sodan jalkoihin jääneiden siviilien kohtaloita ja paikallisten asukkaiden evakuointia sekä siviilisotavankien kokemia kärsimyksiä. Lisäksi sivutaan Valtiollisen poliisin tekemiä selvityksiä ja tutkimuksia vakoiluepäillyistä henkilöistä sekä heidän arkaluontoisista oikeuskäsittelyistään ja tuomioistaan. Mukana on myös taustamietteitä kirkollisesta, henkisestä ja hengellisestä vaikuttamisesta ennen sotaa ja sen aikana. Taistelujen aikana ja sodan edetessä maahan tunkeutunut vihollinen kärsi poikkeuksellisen valtavat miehistö- ja kalustotappiot, mutta niin kasvoivat suomalaisten omatkin tappiot. Kahlasin taistelukertomuksista ja arkistojen kätköistä Suomus- salmen taisteluiden yhteyteen kuuluvina noin 900 kaatuneen miehen henkilökohtaiset tiedot. Tuo määrä kaatuneita kuvannee melkoisen tarkkaan suomalaisten maksamaa Suomussalmen sodan hintaa. Suomussalmen taistelujen suomalaiset sankarivainajat löytyvät teoksen loppuosasta taisteluyksiköittäin aakkosjärjestyksessä eriteltyinä. Lisäksi edellisen listan lopusta löytyvät myös kadonneiksi tai tuhoutuneiksi kirjatut sankarivainajat sekä Neuvostoliitossa teloitetut suomussalmelaiset sotavangit. Monet miehistä, jotka selvisivät Suomussalmen korpitaisteluista hengissä, menehtyivät kuitenkin rintamanvaihdon jälkeen Kuhmon ankarissa mottitaisteluissa. Talvisodan lyhyen yhteenvedon jälkeen muistellaan vielä menneitä aikoja muutamilla kirjoituksilla. MKT, tietokirjailija Väinö Mononen
Kirjailija
Väinö Mononen
ISBN
9789528079217
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
6.7.2021
Kustantaja
Books on Demand
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Sivumäärä
380
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone