Talvisodan ritarit

Suomen käymä talvisota Neuvostoliittoa vastaan oli kamppailu, jota koko maailma seurasi henkeään pidätellen. Käytännöllisesti katsoen maamme taisteli lähes paljain käsin ilman sanottavaa ulkopuolista apua. Silti pärjättiin. Vihollisen hyökkäysvaunuja tuhottiin suuria määriä pelkillä polttopulloilla tai työntämällä puunrunkoja telaketjujen väliin. Kokonaisia vihollisdivisioonia tuhottiin, ja sotasaaliilla täydennettiin melkoisesti omia, kovin vähäisiksi käyneitä varastoja. Yksi mies ampui suojeluskuntakiväärillään lähes pataljoonan verran puna-armeijan sotilaita.

Talvisodan sankariteot haluttiin palkita vastaperustetulla kunniamerkillä Mannerheim-ristillä. Pääesikunta lähetti 4. helmikuuta 1941 kaikille talvisodan komentajatehtävissä olleille kirjeen: "Mannerheim-risti on korkein ja arvokkain kunniamerkki, jolla Suomen puolustusvoimien sotilas sotilasarvostaan riippumatta voi tulla palkituksi. Tämän mukaisesti on esitys tämän ristin myöntämisestä tehtävä tarkasti ja perusteellisesti harkiten ja vain silloin, kun osoitettu urheus tai taistellen saavutetut tulokset tai sotatoimien johdossa osoitetut ansiot todella ovat siksi arvokkaat ja kiistattomat, että ne riittävät suuren ja erikoisen tunnustuksen antamiseen."

Talvisodan sankareista tehtiin määräaikaan mennessä 497 nimitysesitystä. Jatkosota syttyi, talvisodan sankarit unohdettiin. Pelkistä talvisodan urotöistä ei yhdellekään esitetylle Marskin ristiä luovutettu. Ristejä alettiin jakaa vasta jatkosodassa. Syntyi kuitenkin legenda talvisodan ritareista, ritareista ilman ristiä. Tässä teoksessa on kaikki nimitysesitykset sellaisena kuin ne esitettiin talvisodan jälkeen.