
Taide
Piirtäjänä Keijo Ahlqvist (s. 1955, edelleen elossa) on suuri pelkistäjä. Hän tiivistää oleellisen muutamilla viivoilla, eikä sanojakaan tuhlailla. Lopputulos patistaa lukijaa ajattelemaan (myös) itse.
Sarjakuvaneuvoksen arvonimellä palkittu Ahlqvist piirsi Kemissä kunnalliskertomuksia sarjakuvamuotoon, kunnallispoliittista Kemistit-sarjakuvaa Sortteeriin ja laati yhdessä Ari Kutilan kanssa ensimmäisen suomalaisen sarjakuvan oppikirjan Piirrä sarjakuvaa! (1988).
Vuonna 2000 Ahlqvist oli perustamassa Limingan taidekouluun sarjakuvalinjaa. Hän opetti siellä vuoteen 2017 asti, vaikka välillä kirjautui kouluun opiskelijaksi: ensin 2009 kuvataidelinjalle ja 2015 omalle sarjakuvalinjalleen. Ahlqvistille ominaista on pyrkiä tutkimaan asioiden kaikki puolet.
Hiljaiselo omien teosten suhteen loppui vuonna 2019, jolloin Ahlqvistin sarjakuvia julkaistiin kahtena kirjana, K ei joo (Täysi Käsi) ja Kaunakirja (Zum Teufel). Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Ahlqvistin uteliaisuus todellisuuden olemuksesta ei ole sammunut. Päinvastoin, lakkaamattoman pohdiskelun tuloksia piirtyy paperille hurjaa tahtia.
Keijo Ahlqvistin mukaan taide ei ole ensisijaisesti ammatti eikä varsinkaan palkkatyö. Taide on vapaus, joka kuuluu kaikille. Taide elää meissä kaikissa, kunhan sen antaa elää.
- Kirjailija
- Keijo Ahlqvist
- ISBN
- 9789527454237
- Kieli
- suomi
- Paino
- 266 grammaa
- Julkaisupäivä
- 7.3.2022
- Kustantaja
- Zum Teufel
- Sivumäärä
- 86