Siirry suoraan sisältöön
Suurten elokuvaohjaajien jäljillä
Tallenna

Suurten elokuvaohjaajien jäljillä

Kirjailija:
sidottu, 2012
suomi
Matti Kassila, yksi Suomen kaikkien aikojen suurimmista elokuvaohjaajista, vie uudessa kirjassaan lukijan elokuvamatkoille.

Suurten elokuvaohjaajien jäljillä on kuvaus Kassilan omasta matkasta valkokankaan maailmaan. Erityisesti Kassila jakaa tunnustusta häneen vaikuttaneille elokuville ja ohjaajille: kuinka esimerkiksi Bergman, Welles tai vaikkapa Mihail Kalatozov ovat vaikuttaneet Kassilan työhön? Mitä hän näkee, kun kankaalla pyörii Fanny ja Alexander, Citizen Kane tai Kurjet lentävät? Ainutlaatuisella kokemuksellaan Kassila läpivalaisee eri maiden elokuvakulttuuria ja samalla muistelee herkullisesti omien elokuviensa syntyä ja niihin liittyviä sattumuksia ja matkoja.

Kassila on yhtä aikaa poleeminen, aito ja lämminsydäminen. Suurten elokuvaohjaajien jäljillä on tärkeä osa suomalaista elokuvahistoriaa- ja nykyisyyttä.
Kirjailija
Matti Kassila
ISBN
9789518514193
Kieli
suomi
Paino
375 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2012
Kustantaja
Teos
Sivumäärä
287