Siirry suoraan sisältöön
Suuri suomalainen sienikirja
Tallenna

Suuri suomalainen sienikirja

Tämän kirjan avulla onnistut tunnistamaan sienet helpommin kuin koskaan!

Kirja on kirjoitettu suomalaisin voimin ja sovitettu yhteen Suomen luonnon ja maamme sienilajiston kanssa.Sienet on jaettu lukuihin kasvuympäristön mukaan. Mukaan valittu sienilajien joukko pitää sisällään mm. kaikki kauppasienet ja muut tärkeimmät ruokasienet sekä vaarallisimmat myrkkysienet.

Tämän kirjan voit ottaa saappaanvarteen mukaan sieniretkelle tai lukea sen kannesta kanteen kotisohvalla. Kirjan vaihteleva rakenne ja värikäs monipuolinen kuvitus pitävät mielenkiinnon yllä.Kirja antaa selkeät eväät sienten tunnistamiseen, poi-mimiseen, säilömiseen ja ruuanlaittoon terveellisistä kotimaisista raaka-aineista. Kirjassa on lisäksi pieniä vinkkejä sienten harrastamiseen ja tutkimiseen mitä moninaisimmin tavoin. Kirjan tarkoitus on myös herättää lukijassa kunnioitus ja arvostus Suomen uhanalaisuvaa metsäluontoa ja perinneympäristöjä kohtaan.

Kirjan kirjoittaja Jarkko Korhonen on biologi sekä bio-logian ja maantiedon opettaja ja aktiivinen sienivalistaja, jota on kuultu ja nähty televisiota ja radiota myöten.

Säilöntä- ja ruokaohjeet on laatinut keruutuotetarkastaja Pirjo Penkkimäki vankalla asiantuntemuksellaan. Hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus sieni-neuvojien ja keruutuotetarkastajien kouluttajana.
Valokuvaaja
Jarkko Korhonen
Painos
8. p
ISBN
9789524160513
Kieli
suomi
Paino
616 grammaa
Julkaisupäivä
9.7.2025
Kustantaja
readme.fi
Sivumäärä
309