Siirry suoraan sisältöön
Suuri marsalkka
Suuri marsalkka
Tallenna

Suuri marsalkka

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Paavo Haavikon ennen julkaisematon Mannerheim-kirja.

Carl Gustaf Emil Mannerheim tarjosi kirjailija Paavo Haavikolle pysyvän innoituksen lähteen. Haavikko ei yrittänyt kirjoittaa Mannerheimista romaania vaan näki marsalkan pikemminkin draaman hahmona. Mannerheimilla on keskeinen rooli Haavikon myöhäistuotantoon kuuluvissa näytelmissä Airo ja Brita ja Hitlerin sateenvarjo.

Vuodesta 1984 alkaen aina viimeisiin vuosiinsa saakka Haavikko suunnitteli Mannerheimista elokuvaa tai televisiosarjaa. Suunnitteluun osallistuivat Jörn Donner, Anssi Mänttäri sekä Reima Kekäläinen TV 2:n edustajana. Hankkeet kuitenkin kaatuivat kerran toisensa jälkeen rahoitusvaikeuksiin.

Suuri marsalkka on näistä kuvauksista laajin, kuusiosaisen televisiosarjan käsikirjoitus, joka valmistui vuonna 1991 ja on säilynyt kokonaisuudessaan. Mannerheimin uran vaiheet, haasteet ja ratkaisut tulevat kuvatuiksi tiiviinä vuoropuheluina, kirjesitaatteina tai taannehtivia muistikuvia tilittävinä monologeina. Niistä syntyy vaikuttava mosaiikki, yhtä aikaa kirkas ja arvoituksellinen.

Paavo Haavikko (1931-2008) oli kotimaisen kirjallisuuden merkittävimpiä modernisteja.

Teoksen on toimittanut kirjailija, suomentaja ja toimittaja Martti Anhava. Hänen kirjoittamansa Paavo Haavikon elämäkerta Niin katosi voitto maailmasta ilmestyi syyskuussa 2021.
Kirjailija
Paavo Haavikko
Valokuvaaja
Martti Anhava
ISBN
9789518848953
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
31.3.2022
Kustantaja
Art House
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Sivumäärä
295
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone