Siirry suoraan sisältöön
  1. Kirjat
  2. Tietokirjallisuus
  3. Historia

Suomen salpa 1940-1944

33,70 €

Salpa-asema, vuosina 1940-1944 rakennettu noin 1200 km:n mittainen massiivinen puolustusasema, on ollut pitkään sotiemme "suuri tuntematon". Puolustusasemaa koskevan tutkimustiedon niukkuus johtuu useista syistä. Rakentamisajankohtana annettu salassapitomääräys oli voimassa aina 1980-luvulle saakka. Osittain tutkimuksen vähäisyyttä selittää suomalainen sotahistoriallinen tutkimusperinne. Puolustusasema, jolla ei ole koskaan taisteltu, muodostaa kohteen jonka sotilaallisen merkityksen arviointi on vaikeaa - etenkin kun entisen Neuvostoliiton arkistojen avautuminen on alkanut vasta 1990-luvulla. Salpa-aseman siviilikontekstiin hahmottamista vaikeuttaa se, että pääasiallinen rakennusvaihe, välirauhan aika, on jäänyt kansallisessa historiankirjoituksessa hyvin vähälle huomiolle.

Salpa-asemaa koskeva varhaisin tutkimustieto on keskittynyt puolustusaseman tekniseen ja taktiseen kuvaukseen. Miehikkälän Salpalinja-hankkeen (1998-2001) myötä aloitettu systemaattinen linnoittajaperinteen keruu on nostanut esiin uuden mikrohistoriallisen näkökulman.

FM Juha Vahe kuvaa tutkimuksessaan Salpa-aseman rakennusvaihetta Kaakkois-Suomessa sijaitsevan Miehikkälän ja sen lähialueen näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään tuomaan esiin myös linnoitustöiden heijastusvaikutuksia paikallisten asukkaiden arkeen. Lähdeaineistona on käytetty pääasiassa Salpalinja-hankkeen tietopankkiin koottua linnoitusrakennusmuodostelmien ja taistelujoukkojen arkistoaineistoa, sekä hanketutkija HuK Armi Oinosen keräämää linnoittajien ja huoltoportaan suullista perinnettä.

Alaotsikko
Salpa-aseman tausta, rakentaminen ja vaikutukset Miehikkälässä
Painos
1
ISBN
9789519878805
Kieli
suomi
Paino
292 grammaa
Sivumäärä
124

Suomen salpa 1940-1944 - Juha Vahe, Armi Oinonen - Nidottu (9789519878805) | Adlibris kirjakauppa