Siirry suoraan sisältöön
Soturiprinsessa
Tallenna

Soturiprinsessa

Kirjailija:
pokkari, 2017
suomi
17,40 €
Neito, joka halusi soturiksi.
Varjagikauppias, joka menetti kaiken.
Kuningas, joka tahtoi luoda dynastian.

Uusi 800-luvulle ajoittuva jatkokertomus Kadonneen valtakunnan aikakirjat vie lukijan vauhdikkaaseen seikkailuun viikinkiajan Hämeeseen ja Karjalaan.

Kun pienen erämaakylän kasvatti, kunnianhimoinen ja kipakka Emerentia päättää ottaa elämänsä ohjat omiin käsiinsä, hän ei aavista, mihin epätavallinen ratkaisu johtaa. Yhdessä veljensä Jaakon, Hakoisten linnavuoren päällikön henkivartiokaartin soturin kanssa hän tempautuu Hämeen mahtisukujen armottomaan valtataisteluun, jossa pian myös sisarusten henki on vaarassa. Samaan aikaan Skandinavian ryöstelevät soturikauppiaat uhkaavat syrjäisen Hämeen pitkään kestänyttä rauhaa, eikä aikaakaan, kun hämäläiset joutuvat puolustamaan asemiaan. Moni havittelee valtaa eikä yhteenottoa voi lopulta välttää. Miten käy Hämeen päällikkyyden?

Soturiprinsessa sekä sen jatko-osa Idän turkiskauppias voittivat kunniamaininnan Päätalo-instituutin järjestämässä Möllärimestari-kirjoituskilpailussa 2019.

"Kyseessä on perinteisen 'vanhanaikainen', puhdashenkinen seikkailukertomus 800-luvun Hämeestä. Kirjoittaja on luonut varsin onnistuneen varhaiseen historiaan sijoitetun elinympäristön eikä ainakaan tavallisella lukemisella yhtään historiaan sopimatonta kömmähdystä osu silmiin. Teksti on sujuvaa, helppolukuista, ihmiskuvaus mainiota. Juonen käänteet on sommiteltu hyvin ja seikkailutarina koukuttaa sen verran, että jäi todella harmittamaan, ettei luettavana ollut trilogian kolmatta osaa."
(Möllärimestari-kilpailun tuomariston arvio Kadonneen valtakunnan aikakirjat -kirjasarjasta).

Kadonneen valtakunnan aikakirjat -sarja:
I Soturiprinsessa (Kunniamaininta 2019 Möllärimestari-kirjoituskilpailussa)
II Idän turkiskauppias (Kunniamaininta 2019 Möllärimestari-kirjoituskilpailussa)
III Kuninkaan testamentti
IV Varjagiruhtinas (tulossa vuonna 2020)
Alaotsikko
Kadonneen valtakunnan aikakirjat I
Kirjailija
E E Leivo
ISBN
9789515680457
Kieli
suomi
Paino
245 grammaa
Julkaisupäivä
7.6.2017
Kustantaja
Books on Demand
Sivumäärä
224