Siirry suoraan sisältöön
Soittaja pärjää aina
Tallenna

Soittaja pärjää aina

Tämä kirja kertoo 14 pohjalaissyntyisen tanssimuusikon elämäntarinan. Muusikon työn arki ja
juhlahetket piirtyvät monipuolisesti muistelun lomassa. Mikään inhimillinen ei ole soittajalle
vierasta. Hän pärjää aina, joskus paremmin, joskus huonommin. Kirja on myös sukupolvitilitys.
Muistelijat kuuluvat neljään suureen rytmimusiikin ikäryhmään: Dallapén, swingin, popmusiikin ja
punkin sukupolviin. Ja kun Etelä-Pohjanmaalta ollaan, oma suhde suomalaiseen tangoon tulee lähes
joka muistelmassa esiin. Tarinoiden aikajänne ulottuu 1930-luvulta nykypäivään.
Elämäkerroissa välittyy suomalaisen tanssimusiikin kehityskaari hyvin monipuolisesti. Lisäksi
pääsemme lähelle musiikin tekijöiden ajatusmaailmaa. Mietteet ovat kokemusta ja elämänviisautta
täynnä. Mukana mm: Eila Pienimäki, Pauli Hanhiniemi, Reino Hietamäki, Ippe Kätkä, Heikki
Salo, Pertti Kari...
Alaotsikko
Eteläpohjalaiset muusikot muistelevat
ISBN
9789524643924
Kieli
suomi
Paino
606 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2009
Kustantaja
Mediapinta
Sivumäärä
323