Siirry suoraan sisältöön
Ryhmäkohtainen tuki
Tallenna

Ryhmäkohtainen tuki

Kun panostat ryhmässä toteutettavaan tukeen, pääset tarttumaan oppimisen solmukohtiin heti niiden ilmaantuessa. Miten tuen saa joustavaksi, suunnitelmalliseksi ja luonnolliseksi osaksi jokapäiväistä opetusta? Mitä ryhmäkohtaisella tuella oikein tarkoitetaan?

Kirjassa esitellään oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä ja ryhmäkohtaisia tukimuotoja perusopetuslain ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistusten pohjalta. Pääpaino on ennalta ehkäisevissä ja varhaisissa tuen muodoissa.

Asiantuntijoiden kirjoittamissa luvuissa perehdytään muun muassa eriyttämiseen, myönteisen käyttäytymisen tukeen, opiskeluhuoltoon, opetuskielen tukiopetukseen, tuen vaikuttavuuden arviointiin ja johdon rooliin. Kirjan tutkimusperustaiset luvut sisältävät hyviä käytänteitä ja konkreettisia esimerkkejä tuen järjestämisestä. Teos tarjoaa hyödyllistä tietoa opettajille, koulunkäynninohjaajille, rehtoreille ja muulle koulun henkilökunnalle sekä alan opiskelijoille.

Jerker Polso työskentelee Jyväskylän normaalikoulussa perusopetuksen 1.–6. vuosiluokkien rehtorina.

Anssi Roiha työskentelee Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella erityispedagogiikan yliopistonlehtorina.

Tanja Vehkakoski työskentelee Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella erityispedagogiikan yliopistonlehtorina. Muut kirjoittajat ovat oppimisen ja koulunkäynnin tuen kysymyksiin erikoistuneita tutkijoita, opettajia ja opiskeluhuollon ammattilaisia.
Alaotsikko
Toimivat käytänteet
ISBN
9789523706835
Kieli
suomi
Paino
524 grammaa
Julkaisupäivä
9.1.2026
Sivumäärä
321