Siirry suoraan sisältöön
Rauha
Tallenna

Rauha

Kirjailija:
suomi
Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Kiehtovan värikylläinen romaani Suomesta ja Ruotsista.

Romaani Kansan perheen vaiheista kolmessa sukupolvessa, sotienjälkeisestä ajasta näihin päiviin saakka. Mukaansatempaavaa ja hauskaa romaania on mahdoton jättää kesken.

Rauhan kertojana on suomalaisen äidin ja irakilaisen isäpuolen omaperäinen tytär, jonka tarinointi rönsyineen ja sivujuonineen on todellista kertomisen juhlaa.

Paitsi yhden perheen tarinan, romaani kertoo myös laajemmin suomalaisista, jotka lähtivät Pohjanlahden yli paremman elämän toivossa. Nimensä mukaisesti se kertoo rauhasta sodan jälkeen: miten se on saavutettu, miten sitä rakennetaan ja pidetään yllä.

Rauha on kertomus myös Suomesta ja Ruotsista ja maiden välisestä suhteesta.

Thella Johnson (s. 1979) on useaan kertaan palkittu toimittaja ja kirjailija. Hän on tunnettu myös muusikkona.

Tukholmalaisen Johnsonin isä on ruotsalainen, mutta äiti suomalainen. Siksi hänellä on vahva kytkös Suomeen ja suomen kieleen. Hän myös työskenteli Suomessa kirjeenvaihtajana vuosina 2014–2017.

Rauha on Johnsonin esikoisromaani. Hän on julkaissut yhdessä Ola Wongin ja Jörgen Huitfeldtin kanssa palkitun tietokirjan Sjukt billigt (”Sairaan halpaa”) vuonna 2008.

Kirjailija
Thella Johnson
Kääntäjä
Jaana Nikula
ISBN
9789523620438
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
21.5.2024
Kustantaja
Johnny Kniga
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
12tuntia 51minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone