Siirry suoraan sisältöön
Punaisen ylipäällikön kuolema
Tallenna

Punaisen ylipäällikön kuolema

Historiankirjoissa kerrotaan, että punaisten Pohjoisen rintaman ylipäällikkö Hugo Salmela kuoli Tampereen Teknillisessä opistossa maaliskuun 28. päivänä 1918 tapahtuneessa
räjähdyksessä. Vakiintuneen käsityksen mukaan räjähdys johtui punapäällikkö Kustaa Salmisen esikunnassa räjäyttämästä käsikranaatista.

Tohtori Kimmo Lehtimäki lähti tarkastelemaan Salmelan kuolemaa puhtaalta pöydältä.

Lehtimäen perusteelliset tutkimukset osoittavat, etteivät todisteet todellisuudessa tue väitettä käsikranaatin räjähdyksestä, eikä sitä, että Kustaa Salminen olisi räjähdyksen aiheuttanut. Räjähdyksen syy oli aivan toinen. Samalla Lehtimäen tutkimukset nostavat esiin monia muita asioita, joiden totuus on erilainen kuin Tampereen taisteluista on aiemmin kerrottu.

Kimmo Lehtimäki on hammaslääketieteestä tohtoriksi väitellyt suu- ja leukakirurgi, joka toimi vuodet 1987-2012 yliopistosairaalassa alansa ylilääkärinä. Vuoden 1918 tapahtumista hän on kirjoittanut aiemmin kirjan Punapäällikkö Verner Lehtimäki (2005).
ISBN
9789523870086
Kieli
suomi
Paino
470 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2021
Kustantaja
Warelia
Sivumäärä
333