Siirry suoraan sisältöön
Pk-konsernin verosuunnittelu
Tallenna

Pk-konsernin verosuunnittelu

sidottu, 2016
suomi
"Nykyisellään on tullut entistä tavallisemmaksi, että pienemmässäkin osakeyhtiömuotoisessa yritystoiminnassa siirrytään suoraan - tai ainakin vähitellen - konsernimuotoiseen rakenteeseen yhtiöittämällä erillistoimintoja ja/tai kiinteistöjä."

Pk-konsernin verosuunnittelu auttaa lukijaa suunnittelemaan ja kehittämään konsernirakenteiden ja liiketoiminnan muutoksia verosuunnittelun mahdollisuudet ja rajoitukset huomioiden. Teoksessa on huomioitu suomalaista verosuunnittelua voimakkaimmin sääntelevä lainsäädäntö: osakeyhtiölaki, kirjanpitolaki ja elinkeinoverolaki.

Uudistetussa ja laajennetussa painoksessa pk-konsernia tarkastellaan verotuksen lisäksi tilinpäätöksen näkökulmasta. Konserniyhtiöiden verotukseen vaikuttavista seikoista käsitellään muun muassa osinkojen ja pääoman palautusten suunnittelu, omaisuusluovutukset, konserniavustukset, siirtohinnoittelu, elinkeinoverolain mukaiset yritysjärjestelyt sekä eri yhtiömuotojen väliset erot.

Pk-konsernin verosuunnittelu yhdistää teorian mielenkiintoisella tavalla käytäntöön. EMO-konsernin case-esimerkkiä seuraamalla lukija löytää erilaisia ratkaisumalleja verosuunnittelun tueksi. Kirjan esimerkit tarjoavat ratkaisuja siihen, kuinka EMO-konsernin kokonaisveroaste voidaan saada mahdollisimman matalaksi ja sen voitonjakokelpoiset varat mahdollisimman suuriksi.

Teoksessa pk-konsernilla tarkoitetaan erityisesti julkisesti noteeraamatonta suomalaista pienkonsernia. Pk-konsernin verosuunnittelu on tehty käsikirjaksi pienille ja keskisuurille konserneille ja osakeyhtiöille sekä niiden verokysymysten parissa työskenteleville.

OTT, KTT Matti Kukkonen on vero-oikeuden professori sekä laskentatoimen ja kauppaoikeuden laitoksen johtaja Svenska Handelshögskolanissa, ja KTL Risto Walden toimii tilinpäätös- ja veroasiantuntijana Bilanssi Oy:ssä. Molemmilla kirjoittajilla on laaja koulutuskokemus verotuksen ja laskentatoimen alalta niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.
Painos
2. uud. p
ISBN
9789521429163
Kieli
suomi
Paino
806 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2016
Kustantaja
Alma Insights
Sivumäärä
344