Siirry suoraan sisältöön
Pieniä ilkeitä tarinoita
Tallenna

Pieniä ilkeitä tarinoita

sidottu, 2023
suomi
Mustan huumorin sävyttämä romaani äidin ja tyttären välisestä tilinteosta.

Milloin hän oli tajunnut, ettei osaa puhua tyttärensä kanssa? Ehkä alusta saakka. Marta oli pelottanut häntä jo lapsena. Oli ollut niin salaperäinen ja etäinen. Pieni pulleaposkinen pyhimys. Ihan kuin tyttö olisi kantanut mukanaan salaista tietoa, jota ei paljastanut äidilleen, koska tämä ei ollut sen arvoinen.

Vanhaksi hipiksi tunnustautuva Sofia on viiniin menevä, pikkusikareita poltteleva kuusikymppinen. Hän ei ole osannut juurtua mihinkään, mutta on perustanut tukikohdan Ateenaan. Rähjäisen kotitalon alakerrassa toimivassa Piros-baarista on muodostunut hänen olohuoneensa, jossa hän kohtaa kaltaisiaan nykyajan hämmentämiä, ikääntyneitä vallankumouksellisia.

Suomessa asuvalle Marta-tyttärelle äidin boheemi elämäntyyli näyttäytyy vastuuttomuutena ja välinpitämättömyytenä. Etäisyys äidin ja tyttären välillä on kasvanut vuosi vuodelta ja yhteys lopulta katkennut kokonaan.
Sofian maailmankuva pohjaa nuorena omaksuttuihin feminismin ja vapaan rakkauden aatteisiin. Kuva kuitenkin säröilee nykyajassa. Harhailevien ajatusten, muistojen ja kaipauksen joukosta puskee esiin kitkeriä elämänviisauksia.
Sofia alkaa suoltaa pieniä ilkeitä tarinoitaan ja lähettää niitä tyttärelleen. Alkaa tarinoiden vaihto, jonka edetessä äiti ja tytär saavat uuden mahdollisuuden -ennen kuin on liian myöhäistä.

Eveliina Talvitie (s. 1970) on Tallinnassa asuva kirjailija ja toimittaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, elämäkertoja ja tietoteoksia. Pieniä ilkeitä tarinoita on hänen kolmas romaaninsa.
Kuvittaja
Mika Tuominen
ISBN
9789523756427
Kieli
suomi
Paino
274 grammaa
Julkaisupäivä
28.9.2023
Kustantaja
Minerva
Sivumäärä
168