Siirry suoraan sisältöön
Pieni kansa pyristeli
Tallenna

Pieni kansa pyristeli

Kirjailija:
sidottu, 2017
suomi
Aatteet, asenteet, muoti ja päätöksentekomallit ovat imeytyneet Suomeen molemmista ilmansuunnista, idästä ja lännestä. Ideologiat ovat saaneet Suomeen tultuaan kummallisia piirteitä. Rotuopin avulla löytyi kansan heikko viinapää. Äärioikeistolaiset ryhtyivät tekemään maailmankatsomuksensa nojalla väkivaltaisiamuilutuksia, kommunistit järjestivät vallankumoukseen tähtääviä lakkoja. Keskustalla oli halu pitää sama, muistinsa menettänyt vanhus presidenttinä ikuisesti. Ja niin edelleen. Vanhempi ikäpolvi humppasi hulluna. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat tuki kommunismin vastaista taistelua lahjoittamalla Buick-henkilöautoja. Neuvostoliitto teki oman osansa jakamalla käteisrahaa, painostamalla nooteilla ja rajoittamallakirjallisuutta.

Euroopan peräkolkkana pidetty maa on osannut käyttää perifeeristä tarkkailuasemaansa hyödyksi. Suomalaiset kävivät menestyksekkäästi kauppaa Neuvostoliiton kanssa. Kauppa alkoi kokaiinin ja amfetamiinin salakuljetuksella 1920-luvulla ja huipentui kokonaisten kaupunkien rakentamiseen itärajantaakse. Suomi on osannut kehittää läntistä teknologiaa ja keksiä uutta. Kunnes teollisuushistorian mahtavin menestystarina päättyi 2000-luvulla, kun Nokian pääkonttoriin Espoon Keilaniemeen tuotiin Kaliforniasta ostettu iPhone-puhelin. Hopeinen suorakaide luhisti pian kaiken.

Satavuotias tasavalta on aina ollut muutoksessa. Yhtenäiseksi väitetty kansa on sisäisesti erilainen ja monimuotoinen. Yhtä ja samaa Suomea ei ole olemassa.

Petri Laukka on filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija. Hän on pääkirjoitustoimittaja sanomalehti Kalevassa Oulussa. Laukka on aiemmin julkaissut 70-luvun kulttuurielämää luotaavan kirjan Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa (2014) ja artikkeleita yliopistollisissa julkaisuissa. Hän on luennoinut Suomessa ja ulkomailla.
Alaotsikko
Sata tarinaa itsenäisestä Suomesta
Kirjailija
Petri Laukka
ISBN
9789522647368
Kieli
suomi
Paino
744 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2017
Kustantaja
Into Kustannus
Sivumäärä
352