Siirry suoraan sisältöön
Petra ja Ida
Tallenna

Petra ja Ida

Petra Uexküll (1923-2015) oli helsinkiläinen kuvataideasiantuntija. Hän työskenteli toimittajana ja kriitikkona etenkin Ilta-Sanomissa 1940-1960-luvuilla. Työn suuresta määrästä ja erinomaisesta laadusta huolimatta Uexküll ei ole jäänyt yhtä hyvin kansalaisten muistiin kuin hänen teatteriarvostelijasiskonsa Sole (1920-1978). Kumpaakin verrattomasti tunnetumpi on kuitenkin heidän isänsä ensimmäinen vaimo, näyttelijälegenda Ida Aalberg (1857-1915).

Tämä kirja esittelee suotta unohdetun älykkään esteetin. Petran mukana päästään tutustumaan paremmin hänen sisareensa Soleen ja heidän äitiinsä, näyttelijä-kieltenopettaja Irja Nordbergiin. Tutuksi tulee myös isä, vapaaherra ja teatteripersoona Alexander Uexküll-Gyllenband. Hänen kauttaan tarkentuu Petran jännittävä yhteys Idaan. Suuresta diivasta avautuu uusia puolia.

Lahjakkaan Petran tie kulki julkisesta järjenkäytöstä lähes erakkomaiseen vetäytymiseen. Hänen Ida Aalberg -säätiölle testamenttaamaansa jäämistöön sisältyy esimerkiksi julkaisematon taiteilijaelämäkerta maalari Martta Helmisestä. Petra on tähän asti tietymättömiin jäänyt, olennainen luku suomalaista sivistys-, kulttuuri-, media- ja naishistoriaa.
Alaotsikko
Kahden polven lahjat suomalaiselle teatteritaiteelle
Kirjailija
Laura-Elina Aho
ISBN
9789522157133
Kieli
suomi
Paino
274 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2017
Kustantaja
Ntamo
Sivumäärä
148