Siirry suoraan sisältöön
Persaukinen tahtoo Porschen
Tallenna

Persaukinen tahtoo Porschen

Tarinallinen elämäntaito-opas osoittaa kuinka varatonkin voi vaurastua

Kirjan tositarina osoittaa, että pienelläkin pankkitilin saldolla aloittava voi ottaa taloutensa haltuun ja kerätä varallisuutta. Viisitoista vuotta tanssitaiteilijana toiminut Heli Meklin kyllästyy rahattomuuteen ja oivaltaa haluavansa kantaa vastuun henkilökohtaisesta taloudestaan. Hän päättää opiskella juristiksi, muuttaa Tallinnaan ja hyppää mukaan oravanpyörään.

Sopeutuminen parikymppisten opiskelijoiden joukkoon nelikymppisenä opettaa tekijälle nöyryyttä. Opintojen edetessä alkaa häämöttää uraputki pörssiyhtiössä, mutta haaveet vaurastumisesta ohjaavat lopulta asuntosijoittamisen pariin ja tavoitteet kasvavat.

Kirja on kokoelma vähävaraiselle karttuneita selviytymiskonsteja sekä oivalluksia kekseliäisyyden voimasta ja budjetoinnin taidosta. Se muistuttaa, että sijoittaminen ja varallisuuden kartuttaminen on mahdollista, vaikka tili olisi juuri nyt tyhjä. Olennaista on hahmottaa, mitä kannattaa tavoitella, mistä luopua ja milloin on syytä tarkentaa suuntaa.

Tutustu tähän omakohtaiseen talousoppaaseen tarkemmin ja tilaa se omaksi.

Heli Meklin on Teatterikorkeakoulusta valmistunut tanssitaiteilija ja koreografi. Pariisissa, Berliinissä ja Hongkongissa vietettyjen vuosien jälkeen Meklin opiskeli EU- ja kansainvälistä oikeutta Tallinnan teknillisessä yliopistossa sekä yritysjuridiikkaa Aalto-yliopistossa. Sittemmin hän siirtyi finanssialalle ja kiinnostui asuntosijoittamisesta. Meklin haluaa edistää avointa rahapuhetta, sekä madaltaa kynnystä rahataitojen opetteluun.

Eveliina Talvitie on Tallinnassa asuva monipuolinen ja palkittu kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu romaaneja, tietokirjallisuutta, elämäkertoja ja lastenkirjallisuutta. Tietokirjoissaan Talvitie on käsitellyt muun muassa naisten yhteiskunnallista asemaa ja ihmisoikeuksia. Vuonna 2025 Talvitie sai Suomen tietokirjailijaliiton Tietokirjailijapalkinnon.
Alaotsikko
Rahanhimoisen elämäntaito-opas
ISBN
9789523937628
Kieli
suomi
Paino
310 grammaa
Julkaisupäivä
12.5.2026
Kustantaja
Into Kustannus
Sivumäärä
250