Siirry suoraan sisältöön
Paulin oppivuodet: Henkimaailman oppeja ja oivalluksiani
Paulin oppivuodet: Henkimaailman oppeja ja oivalluksiani
Tallenna

Paulin oppivuodet: Henkimaailman oppeja ja oivalluksiani

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Pauli Liikala kertoo omakohtaisista kokemuksistaan ja näkemyksistään mm. jälleensyntymisestä, meditoinnista, kanavoinnista eli meditatiivisesta kirjoittamisesta, intuitiosta, selvänäköisyydestä ja selvätietoisuudesta. Mukana on myös omakohtaisia kokemuksia karman ja universaalin rakkauden käsittelystä. Tämän vuoden aikana Paulin oma intuitio ja selvänäköisyys on kehittynyt voimakkaasti. Niiden seurauksena Pauli on nähnyt välähdyksiä useista entisistä elämistään sekä saanut niiden elämien henkilöihin ja tapahtumiin liittyvää selvätietoisuutta. Näissä entisissä elämissä on ollut mukana useita hänen apassiheimonsa jäseniä ja se on osoitus siitä, että tietyt henkilöt ympäristössämme kuuluvat samoihin sieluperheisiin, joissa roolit ja oppiläksyt vaihtelevat. Entisten elämien selvittäminen ei saa koskaan olla itsetarkoitus eikä ajanvietettä. Yleensä entisiä elämiä näytetään meille sen vuoksi, että voimme puhdistaa niihin liittyvät karmat anteeksiantojen avulla. Paulille on ilmaantunut näitä puhdistettavia elämiä usean apassiheimon jäsenen kanssa ja puhdistuksia tulee vielä todennäköisesti lisää.
Kirjailija
Pauli Liikala
ISBN
9789523187641
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
2.10.2017
Kustantaja
Books on Demand
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Sivumäärä
176
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone