Siirry suoraan sisältöön
Paavalin evankeliumi: voimassa NYT
Paavalin evankeliumi: voimassa NYT
Tallenna

Paavalin evankeliumi: voimassa NYT

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Mikä ihmeen Paavalin evankeliumi? Mistä sellainen löytyy ja miksi sen olemassaolosta ei paljoa puhuta? Mitä lisäarvoa sen ymmärtäminen voisi elämälle tarjota? Paavalin evankeliumi ja sen aivan keskeinen asema tämän päivän ihmisen uskovälineenä on jäänyt hämäräksi. Tähän ovat ajan saatossa vaikuttaneet monenlaiset teologiset suuntaukset, perimätiedot ja auktoriteetit, jotka yhdessä ovat vaikuttaneet paitsi oppisisältöihin, niin myös tavanomaisiin raamatunkäännöksiin. Tämä kaikki on johtanut siihen, että tänään yleisesti pidetään esillä sellaista ”sekaevankeliumia”, johon on hämmennetty mukaan Israelin kuningaskunnan evankeliumin piirteitä ja vaatimuksia. Mutta tällainen toisenlainen evankeliumi – kuten Paavali sitä nimittää – saa kuitenkin aikaan ihmisissä hämmennystä, epävarmuutta ja tulkinnallisia ristiriitoja. Tässä kirjassa avataan tuota mahtavaa evankeliumia, joka on suunnattu nimenomaan tämän ajan kansojen ihmisille. Evankeliumia, jossa ainoana tuodaan esiin kristinuskon keskeiset elementit: vanhurskautus uskon kautta ja sovitus kaikessa laajuudessaan. Evankeliumia, joka löytyy apostoli Paavalin kirjeistä. Kirjoittaja löysi itse tuon sanoman kaikkine rikkauksineen noin neljäkymmentä vuotta sitten ns. Konkordanttisen raamatun käännösmenetelmän ja sen pohjalta syntyneen kirjallisuuden avulla. Tavallisten raamatunkäännösten perusteella siihen oli vaikea päästä käsiksi. Kirjassa avataan lisäksi alkuperäismerkityksiä käsitteille, kuten armo, pelastuminen ja sen laajavaikutteisuus, iankaikkisuus, kadotus, helvetti jne. Monet avainsanojen merkitykset ovat ajan saatossa hapertuneet, ja niiden pohjalta on ollut vaikea rakentaa eheää kokonaiskuvaa Jumalan tahdosta ja hänen suunnitelmastaan ihmistä ja koko ihmiskuntaa kohtaan.
Kirjailija
Hannu Haaranen
ISBN
9789523398467
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
7.11.2017
Kustantaja
Books on Demand
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Sivumäärä
136
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone