Siirry suoraan sisältöön
Osuuskunnan pääoman hallinta
Tallenna

Osuuskunnan pääoman hallinta

sidottu, 2015
suomi
Osuuskunta on 1.1.2014 voimaan tulleen uuden osuuskuntalain myötä tullut varteenotettavaksi yritysmuodoksi. Osuuskunnan varojenjaon verotus uudistui 1.1.2015 lukien. Osuuskunnan omaa pääomaa voidaan hankkia ja muodostaa monipuolisesti sekä perustettaessa että toiminnan aikana. Osuuskunnan rahoitusinstrumenttien kirjo on monipuolinen. Osuuskunta voi muun muassa antaa osakkeita. Äänivalta osuuskunnassa voidaan sitoa jäsenen osuuksien tai osakkeiden määrään. Teoksessa käsitellään käytännönläheisesti ja esimerkein osuuskunnan oman pääoman muodostamista ja sen uudelleenjärjestämistä sekä osuuskunnan varojen lainmukaista jakamista.

Teos täydentää kirjoittajien aikaisempia teoksia Osakeyhtiön pääomanhallinta ja Henkilöyhtiön pääomanhallinta, ja se on trilogian päätösosa.
Alaotsikko
Osuuskunta-, kirjanpito- ja verolainsäädännön rajapinta muodostettessa ja järjesteltäessä osuuskunnan omaa pääomaa sekä jaettaessa osuuskunnan varoja
ISBN
9789521424045
Kieli
suomi
Paino
513 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2015
Kustantaja
Alma Insights
Sivumäärä
292