Siirry suoraan sisältöön
Onnellisen miehen tarinoita 3
Tallenna

Onnellisen miehen tarinoita 3

sidottu, 2013
suomi
Minulla on ollut useita tilaisuuksia esiintyä samalla näyttämöllä Pentti-Oskarin kanssa. Näissä esityksissä meillä on ollut sellainen työnjako, että minä kuuntelen, hän puhuu ja yleisö nauraa. Tämä työnjako on toiminut hienosti kaikkialla, missä olen saanut olla mukana, olipa kysymyksessä televisio tai joku muu estradi.

Pentti-Oskarilla on ainutlaatuinen kyky kertoa tarinoitaan. Minä uskon, että kaikissa niissä on totuuden siemen, mutta ilman ainutlaatuista positiivista näkökulmaa ne tuskin naurattaisivat samalla tavalla kuin nyt. Tämä on lahja, jota hän meidän iloksemme käyttää surutta ja säästelemättä. Hän osaa kääntää arkipäiväisenkin tapauksen huumorin avulla hauskaksi kaskuksi ja saa meidät hyväntahtoisesti hymyilemään ja nauramaan.

Toinen lahja, jonka olemme Pentti-Oskarilta saaneet, on tämä kirja. Onneksemme hän ei ole tyytynyt kertomaan tarinoitaan vain pienelle piirille, vaan on kirjannut ne näiden kansien väliin kaikkien iloksi.

Näiden tarinoiden kautta me kaikki pääsemme katselemaan maailmaa hänen näkökulmastaan. Tämä maailma onkin hauska, humoristinen paikka, jossa sataa harvoin ja hymy on herkässä.

Ei ihme, että siinä maailmassa elää Onnellinen mies, Pentti-Oskari.
Kuvittaja
Heikki Aro
Toimittaja
Leena Kangas
ISBN
9789526784113
Kieli
suomi
Paino
388 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2013
Kustantaja
Herrankukkaro
Sivumäärä
96