
Okazu
Okazu-kirjaa on innoittanut japanilaisen kasvisruoan puhtain edustaja: buddhalainen temppeliruokaperinne, shojin ryori. 1200-luvulla eläneen Dogenin mukaan vaatimattomiinkin kasviksiin pitää suhtautua kuin temppelin rakentamiseen. Jokaista raaka-ainetta pitää arvostaa ja ruoka on valmistettava sille omistautuen.
Okazu avaa tien kasviksista koostuvaan, valmistusmenetelmiltään yksinkertaiseen ja uskomattoman herkulliseen ruokaan. Ideana on eri elementtien yhdistely vaikkapa japanilaisen arkiaterian muodossa: yksi liemi, kolme lisuketta ja kipollinen riisiä. Kirjan reseptit ovat helppoja ja ne on laadittu nimenomaan suomalaisia, kenen tahansa saatavilla olevia raaka-aineita käyttäen.
Marjo Seki (s. 1958) asui Japanissa 20 vuotta ja toimi siellä mm. ravintoloitsijana, peruskoulun opettajana sekä tulkkina. Hän on Tampereella sijainneen legendaarisen Maruseki-ravintolan perustaja.
Heikki Valkama (s. 1975) on toimittaja, kirjailija ja japanilaisen kulttuurin tuntija. Hän on julkaissut sekä lukuisia tietokirjoja että romaaneja, joista viimeisimpänä gastro dekkari Tulikukka (Tammi, 2019).
- Alaotsikko
- Japanilaista kasvisruokaa
- Kirjailija
- Marjo Seki, Heikki Valkama
- Valokuvaaja
- Nina Karlsson
- Painos
- 4. p
- ISBN
- 9789523631403
- Kieli
- suomi
- Paino
- 404 grammaa
- Julkaisupäivä
- 1.1.2021
- Kustantaja
- Teos
- Sivumäärä
- 133