Siirry suoraan sisältöön
Nimeni on Susi, Reino Susi
Tallenna

Nimeni on Susi, Reino Susi

Äidinkielen lehtori Reino Susi on jäänyt tai päässyt - miten vain - varhennetulle eläkkeelle pitkän ja monesti maineikkaankin uran jälkeen. Mies on muuttanut lapsuudenkotinsa tuttuun maisemaan ja tuumaillut viettävänsä kaikin puolin rauhaisaa ajankulkua kirjoittamisen ja urheilun sopusoinnussa.

Näin ei kuitenkaan ole tarkoitettu. Susi on omaa elintasoaan ylläpitääkseen ehdottanut itselleen lähitalojen talonmiehen pestiä ja saanut sen. Mutta kun juuri kaikki on järjestyksessä, alkaa sarja tapahtumia, jotka vievät Reino Suden aivan uuteen rooliin keskelle monisäikeistä murhatutkintaa. Samanaikaisesti kaikkea sekoittaa orastava romanssi väkivaltatapauksia hoitavan rikoskomisarion kanssa. Kumpikin salaa tutkimuksissa toiselta tietoja eikä se aina ole suhteen kehitykselle hyväksi.

Retrodekkarin ydin on Jyväskylä ja erityisesti yliopisto, mutta Susi joutuu juttua tutkiessaan jolkottamaan välistä Rukalle, välistä Ahvenanmaalle. Moneen suuntaan rönsyilevä rikossarja saa ratkaisunsa keväisessä maisemassa golfkentän vierellä.
Kirjailija
Vesa Salminen
ISBN
9789522359186
Kieli
suomi
Paino
303 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2015
Kustantaja
Mediapinta
Sivumäärä
245