Siirry suoraan sisältöön
Maailman kaunein tyttö
Tallenna

Maailman kaunein tyttö

Kirjailija:
sidottu, 2016
suomi
Maailman kaunein tyttö seuraa neljää sisarta kolmella vuosikymmenellä. Tarina alkaa vuodesta 1994, kun Kurt Cobain on juuri kuollut, ja eräs täydellisen onnellinen perhe viettää kesälomaa saaressa. 14-vuotias Aliisa on maailman kaunein tyttö.Vuotta nuorempi sisko Ada vihaa häntä sydämensä pohjasta. Tapahtuu petos, jonka kaiut kiirivät pitkälle nykyaikaan.

Kahdeksan vuotta myöhemmin perheen kolmas lapsi, Anni, tulee murrosikään ja on valmis tekemään melkein mitä tahansa tullakseen näkyväksi. Vuonna 2014 perheen nuorin tytär, Alma, on jo aikuinen. Hän törmää perheen vanhaan tuttuun ja ryhtyy selvittämään, mitä maailman kauneimmalle tytölle tapahtui.

Maailman kaunein tyttö on intohimoinen ja vastustamaton romaani. Aino Kiven väkevä esikoinen käsittelee kasvamista, näkyväksi tulemisen pakkoa, symbioottista rakkautta – ja ennen kaikkea sisaruutta.
Kirjailija
Aino Kivi
Painos
2. p
ISBN
9789522644015
Kieli
suomi
Paino
440 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2016
Kustantaja
Into Kustannus
Sivumäärä
329