Siirry suoraan sisältöön
Lukuja luodoilta
Tallenna

Lukuja luodoilta

Lukuja luodoilta -kirjassa lintujen tuntijat ja tutkijat kuvailevat saaristolintujen tuntomerkkejä, elintapoja ja ääniä porkkananokkaisesta meriharakasta ristiriitaisia tunteita herättävään valkoposkihanheen. Upeiden valokuvien ansiosta lukija pääsee ihailemaan myös harvinaisempia lintuja, kuten ulkoluotojen karikukkoa ja riskilää.

Millaisessa elinympäristössä saaristolinnut pesivät? Minne ne muuttavat? Millaisia vaaroja ne kohtaavat ja mihin ne kuolevat? Muuttuuko lajisto? Kantojen kehitystä tarkastellaan Matti Luostarisen vuosina 1996- 2013 suorittamien lintulaskentojen aineiston pohjalta.

Kirjassa seurataan myös menneiden aikojen munanpaistajien ja suurrengastajien toimia sekä kurkistetaan tulevaisuudennäkymiin uusimpien kaavoitushankkeiden myötä. Haastatteluissa nykyiset kaupunkilaiset kertovat omasta merkityksellisestä lintusuhteestaan.

Merelle kurkottavan Helsingin rannoilla saaristolinnut ovat aidosti näkyvillä ja kuuluvilla. Ne ovat kauniita, älykkäitä, äänekkäitä, surumielisiä, hupaisia ja persoonallisia. Kirja on runsas, visuaalinen tieto- ja elämyspaketti kaikille linnuista ja saaristoluonnosta kiinnostuneille.
Alaotsikko
Helsingin saaristolinnut nyt ja ennen
ISBN
9789529382729
Kieli
suomi
Paino
1608 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2017
Sivumäärä
287