Siirry suoraan sisältöön
Lukiolaisten äidinkieli
Tallenna

Lukiolaisten äidinkieli

Ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen tuloksista on käyty laajaa ja huolestunuttakin keskustelua. Nyt julkaistava artikkelikokoelma tarjoaa aiheesta uutta tutkimustietoa, ja lukiolaisten äidinkielen taitoja tarkastellaan siinä monitieteisesti ja kielirajat ylittäen.

Vapaa-ajan kielenkäyttötilanteista artikkeleissa käsitellään puhumista, lukemista ja kirjoittamista. Tällöin liikutaan usein perinteisten taitojen ja uusmedian mahdollistamien viestintätaitojen raja-alueilla, ja esiin nousee mm. sukupuolten välisiä eroja. Suomen- ja ruotsinkieliset nuoret konkretisoivat teksteissään eri kielikulttuurien tekstikäytänteitä. Kirjoitustaidoissa on kysymys monentyyppisistä kielenkäytön valmiuksista, kuten dialogisuuden hallinnasta. Kirjoittamisessa tarvitaan omaan kokemukseen yhdistyvää tietoa, kokemusta erilaisista teksteistä ja niiden ilmaisutavoista sekä harjaantumista kirjoittamiseen.

Teoksessa käsitellään myös äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelutapoja ja otetaan kantaa lukioiden oletettuihin eroihin. Artikkelit on kirjoitettu Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen yhteisen monitieteisen tutkimushankkeen tuloksena.
Alaotsikko
Suomen- ja ruotsinkielisten lukioidentekstimaisemat ja kirjoitustaitojen arviointi
ISBN
9789522222534
Kieli
suomi
Paino
900 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2011
Sivumäärä
495