Siirry suoraan sisältöön
Liikunta-aktivaattorikokeilu yhtenäiskoulussa
Tallenna

Liikunta-aktivaattorikokeilu yhtenäiskoulussa

Lasten liikunta-asenteiden ja liikunta-aktiivisuuden muodostumiseen vaikuttavat kodin ja ystävien lisäksi voimakkaasti koulu ja koulun liikuntakasvatus. Koulun liikuntatunnit voivat kuitenkin parhaimmillaankin kattaa vain pienen osan lasten päivittäisestä liikunnantarpeesta. Liikuntatuntien ulkopuolisella, kouluympäristössä tapahtuvalla toiminnalla voikin olla ratkaisevan suuri merkitys liikunta-aktiivisuuden ja -asenteiden kehittymisessä.

Koulu ja siellä tapahtuva toiminta on yksi tärkeimmistä lasten yleiseen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Koulutuntien ohella hyvinvointiin vaikuttavat voimakkaasti myös tuntien ulkopuoliset tapahtumat ja oppilaiden välinen kanssakäyminen. Ohjatuilla välitunti- ja kerhotoiminnoilla voidaan mitä todennäköisimmin vaikuttaa kanssakäymisen mahdollisiin vääristymisiin kuten koulukiusaamiseen.

Haaga-Helian Liikunta-aktivaattorihankeessa pyrittiin testaamaan ja kehittämään toimintamallia, jossa kouluavustajan tapaan palkattu liikunta-aktivaattori toimii opettajien apuna. Liikunta-aktivaattorin työ kohdistui erityisesti koululla tapahtuvien harrastustoimintojen suunnitteluun ja toteutukseen sekä oppilaiden aktivointiin välitunnilla.

Tässä raportissa kuvataan liikunta-aktivaattorin yhden lukuvuoden kestoista käytännön työskentelyä ja sen vaikuttavuutta Niemelän yhtenäiskoulussa Heinolassa.
ISBN
9789525685954
Kieli
suomi
Paino
105 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2011
Kustantaja
Haaga-Helia
Sivumäärä
37