Siirry suoraan sisältöön
Lapsen oma perhoskirja
Lapsen oma perhoskirja
Tallenna

Lapsen oma perhoskirja

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Kauniisti kuvitettu lasten tietokirja kuljettaa lukijan sadun keinoin keskelle perhosten ihmeellistä maailmaa. Ihan pikkuruisiksi kutistuneet Nelli, Niilo ja mummi pääsevät perhosten itsensä opastamina tutustumaan näiden upeiden hyönteisten jännittävään elämään. Keväästä syksyyn kestävän seikkailun aikana selviää, miten nokkospuskan pienistä munista kehittyy aikuisia perhosia. Lisäksi kerrotaan esimerkiksi perhosten aisteista, talvenvietosta, keskinäisestä viestittelystä, saalistajien hämäämisestä, tuhansien kilometrien vaellusmatkoista sekä siitä, miksi perhoset ovat paitsi kauniita, myös hurjan tärkeitä hyönteisiä.
Lapsen oma perhoskirja esittelee havainnollisesti yli 70 Suomessa elävää perhoslajia.

Anne Hakulinen on espoolainen biologi ja vapaa toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt teos Lapsen oma ötökkäkirja.
Laila Nevakivi on helsinkiläinen palkittu kuvittaja, joka tunnetaan luonto- ja satukuvistaan. Hän on kuvittanut mm. kirjat Satu puusta, joka halusi muuttaa maalle, Miksi leppäkertulla on pilkut?, Lapsen oma luontokirja, Lapsen oma vesikirja, Lapsen oma talvikirja, Lapsen oma petokirja, Lapsen oma lintukirja, Lapsen oma luontoretki Lapsen oma väriseikkailu sekä Lapsen oma ötökkäkirja.

Kirjailija
Anne Hakulinen
Suunnittelija
Laila Nevakivi
Ikä
3-6 vuotta
ISBN
9789524100809
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
3.9.2023
Formaatti
  • Rikastettu Epub - vesileimattu
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone