Siirry suoraan sisältöön
Kylän linnut
Tallenna

Kylän linnut

Kirjailija:
sidottu, 2017
suomi
24,60 €
Väkevä ja mullantuoksuinen ajankuva suomalaisesta maalaismaisemasta ja sen lintuasukkaista. Puheenvuoro maaseudun elinvoimaisuuden ja hienojen maalaismaisemien sekä siellä elävän linnuston säilymisen puolesta.

Kirja kertoo kylä- ja peltomaisemien tyypillisistä linnuista ja niiden elämästä sekä myös laajalti niiden elinympäristöstä - suomalaisesta kylämiljööstä, sen maisemallisesta rikkaudesta ja alkuvoimaisuudesta. Valokuvissa näyttäytyy kylämaisemien, tunnelmien ja värimaailman muuttuminen vuodenkierron eri vaiheissa.

Maaseutumaisema on muuttunut ja muuttuu kovaa vauhtia. On täysi syy olettaa, että täällä näyttää aivan toiselta vaikkapa 2040-luvulla. Tämä näkyy luonnollisesti myös maaseudun linnustossa. Se elää ja muuttuu, voi hyvin tai pahoin, maisemien ja ihmisen toimien mukana. On tärkeää, että maaseutumaisemassa tapahtuvaa muutosta voidaan tarkastella jälkikäteen myös autenttisten, visuaalisten todisteiden eikä pelkästään linnuston parimäärätietojen, maatalouden tuotantolukujen tai väestölaskelmien kautta.

Varsinkin eteläsuomalaisesta maalaismaisemasta on tehty hämmästyttävän vähän valokuva- ja luontopainotteisia kirjoja, joten tämä kirja tulee tarpeeseen.

Mauri Leivo on porvoolainen ammattiluontokuvaaja ja tietokirjailija, joka on julkaissut aikaisemmin seitsemän kuvapainotteista luontokirjaa. Maurin Lintulaudan elämää -kirja oli vuoden 2015 myyntimenestyksiä.
Kirjailija
Mauri Leivo
ISBN
9789522914026
Kieli
suomi
Paino
1482 grammaa
Julkaisupäivä
2.1.2017
Kustantaja
Docendo
Sivumäärä
263