Siirry suoraan sisältöön
Kyläkoulu keskellä kaupunkia
Tallenna

Kyläkoulu keskellä kaupunkia

Helsingin Juutalaisen Yhteiskoulun historia on ainutlaatuinen. Samaan aikaan kun juutalaiset koulut Itä- ja Keski-Euroopassa tuhottiin holokaustissa, Suomen pienen juutalaisyhteisön koulu saattoi pitää ovensa auki tuona synkkänä ajanjaksona lähes katkotta. Koulu lieneekin yksi ainoista juutalaisista kouluista Euroopassa, joka on pystynyt jatkamaan toimintaansa yhtäjaksoisesti sadan vuoden ajan. Sillä on arvokas perintö vietäväksi eteenpäin.

Kyläkoulu keskellä kaupunkia Helsingin Juutalainen Yhteiskoulu 100 vuotta -historia kertoo sekä nykyistä koulua edeltäneestä ajasta että Helsingin Juutalaisen Yhteiskoulun 100-vuotisesta taipaleesta. Runsaasti kuvamateriaalia sisältävä historia kertoo koulun merkityksestä koko Suomen juutalaisyhteisön olemassaololle ja ympäröivän yhteiskunnan suhtautumisesta pieneen juutalaisvähemmistöönsä. Se kertoo myös koulun asemoitumisesta Euroopan juutalaiseen kulttuuri- ja historiakontekstiin ja Israelin valtion syntyyn.
Alaotsikko
Helsingin Juutalainen Yhteiskoulu 100 vuotta
ISBN
9789529412617
Kieli
suomi
Paino
858 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2018
Sivumäärä
211