Siirry suoraan sisältöön
Kuvankauniit ja kuolleet
Tallenna

Kuvankauniit ja kuolleet

Kirjailija:
sidottu, 2025
suomi
Vitivalkoinen mekko viistää maata. Nuori nainen näyttää vakavalta ja keskittyneeltä. Siniset silmät ovat valtavan suuret, kuin metsäkauriilla. Vaaleanruskea lyhyt polkkatukka on kiinnitetty pinnillä pois silmiltä. Nainen rutistaa oikeassa kädessään pientä kukkakimppua, vasemmassa kädessä hän pitää mustakantista virsikirjaa. Tummasta taustasta ei erota mitään, aivan kuin nuori nainen seisoisi oudossa tyhjiössä. Hän näyttää haamulta.

Krista Launonentutkii, miksi ideaaliuhri eli valkoinen, kaunis nuori nainen saa eniten mediahuomioita, kun hänet murhataan tai hän katoaa.Kyllikki Saari, Piia RistikankarejaEveliina Lappalainen ovat suomalaisia ideaaliuhreja. Kun uhri on tummaihoinen, ulkomaalaistaustainen, transsukupuolinen tai seksityöläinen, jopa poliisi saattaa kääntää katseensa pois. Miksi? Kirja sukeltaa syvälle ideaaliuhrien historian alkulähteille 1800-luvun lopun Pariisiin, käy 1990-luvun Lontoossa ja päätyy Suomen tunnettuihin uhritarinoihin. Kirjassa analysoidaan uhrien mediakuvia ja pohditaan, miksi jotkut uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Samalla kirja on kertomus Launosen omasta mutkikkaasta tutkimuspolusta ja henkilökohtaisesta matkasta kuoleman varjossa.

Krista Launonen on helsinkiläinen taiteen asiantuntija, kuvataiteilija ja
taideterapeutti. Hänellä on taidealan yritys Mielitila. Kuvankauniit ja kuolleet on
hänen kahdeksas tietokirjansa.
Kirjailija
Krista Launonen
ISBN
9789524070614
Kieli
suomi
Paino
370 grammaa
Julkaisupäivä
25.2.2025
Sivumäärä
220