Siirry suoraan sisältöön
Kuuden metrin syvyydessä
Tallenna

Kuuden metrin syvyydessä

Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi
”Denise Rudberg on oiva viihteellisten dekkarien luoja. Mariannen intohimoina ovat murhien lisäksi valkoinen tryffelinougat, sudokut ja viini.” - Ilta-Sanomat

Tukholma on peittynyt jään alle, ja kylmä tuuli puhaltaa keskustan kaduilla. Ruotsin kulttuurieliitti on kerääntynyt oopperatalolle, missä käynnistyy kohutun oopperan maailmanensi-ilta. Luvassa on paitsi kultaa ja kimallusta myös perin kiusallisia paljastuksia tosielämästä.

Oopperan luonut Kaavermanin pariskunta katoaa pian jälkiä jättämättä. Mediassa roihahtaa spekulointi pariskunnan kohtalosta, ja tapauksen selvittelyyn tempautuu mukaan myös terävä ja kokenut syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff. Pari viikkoa myöhemmin iäkäs rouva murhataan palvelutalossa. Surmaajan jättämä viesti johdattaa Jidhoffin työtovereineen yhä syvemmälle vyyhteen, jossa on kyse vallanhimosta ja politiikasta. Mystinen murha näyttää kummasti liittyvän myös taiteilijapariskunnan katoamiseen. Onko liikkeellä kylmäverinen kostaja?

Marianne Jidhoffin fanit pääsevät sarjan itsenäisessä kuudennessa osassa kurkistamaan kullattuihin kulisseihin, joiden takana vallanpitäjät vehkeilevät ja eliitti punoo juoniaan.
Kirjailija
Denise Rudberg
Kääntäjä
Anu Koivunen
ISBN
9789523512894
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
4.3.2020
Kustantaja
Into Kustannus
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
8tuntia 9minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone