Siirry suoraan sisältöön
  1. Kirjat
  2. Romaanit
  3. Nykyromaanit

Kunnes valo palaa

Kirjailija:
Sidottu, 2026
suomi
26,80 €

”Bettina osasi itsekseenkin jo.
Hän Rukoili
Rukoili
Rukoili,
että hänellä olisi kauniit, kiharat, vaaleat hiukset.
Ja pyysi anteeksi, että oli niin itsekäs, että pyysi asioita itsellensä eikä muille.

Hankalasta lapsesta ei vielä ollut alkanut kuoriutumaan mahdoton aikuinen. Silloin hänellä oli ollut vielä toivoa.”

Kukkulalammin koululaiset rukoilevat, laulavat virsiä ja käyvät kirkkoretkillä. Bettina kyseenalaistaa ja vaatii muutosta tyttärellensä. Hän haluaa levittää siipensä ja karata kaukaisuuksiin, mutta lähteäkseen hänen on todistettava muille muutoksen olevan mahdollista. Bettina taistelee oikeuttaakseen olemassaolonsa, mutta hänen suurimmat syntinsä ovat haudattuna ränsistyneen kartanon maille.

Vaikka Aino tietää olevansa erilaatuinen, hän rakastaa lasitaloaan metsän keskellä ja toivoo juurtuvansa mehevään maahan. Samuel taas kaipaa itselleen kotia, jota hänellä ei ole koskaan ollut. Hän ihastuu Kukkulalampeen, unelmaan perheestä Ainon kanssa. Lapsuuden muistojen edessä hän tukeutuu selloonsa ja suurempaan voimaan.

Kunnes valo palaa polveilee tuhansien järvien katveessa, kukkuloiden takana. Ja jossakin siellä, metsän syvässä siimeksessä, pesii synkkyys ja oletukset. Teos tutkii uskon arvoa, luterilaisuuden läsnäoloa arjessa sekä näiden kahden irrallisuutta. Krogeruksen toisinkoinen on oodi Savon luonnolle, tarina jäämisestä ja lähtemisestä sekä ajatus siitä, että metsän sielu on ikuinen.

Tuire Krogerus (s. 1983) on yrittäjä, kirjailija ja vapaa-ajattelija. Esikoisromaani Majakan varjo julkaistiin vuonna 2025. Krogerus pyrkii aina ylipukeutumaan ja käyttää taitavasti kuvauksia kuljettaessaan lukijan eri elämiin ja uusiin, rohkeisiin näkökulmiin.

Kirjailija
Tuire Krogerus
ISBN
9789523815049
Kieli
suomi
Paino
518 grammaa
Julkaisupäivä
15.8.2026
Kustantaja
Aviador
Sivumäärä
256