
Kotikonnun eväillä elämän tolalla
Kirjassa kerron erillisinä lukuina oman kotikontuni menneisyydestä tutkimusteni ja kokemusteni perusteella sekä nuoruusajastani ennen traktoriseurueen tuloa lihasvoiman avuksi noin puoli vuosisataa sitten. Kerron puun ihmeellisestä matkasta metsästä maailmalle. Puu kaatui justeerilla. Hevoskuljetusta seurasi uittokuljetus hevosen ja ihmisten voimin. Ponttoopurukka vietti viikkokausia järvellä kelluvalla lautalla asuen ja tukkilauttoja kuljettaen. Hiki hitsasi hevosen ja ihmisen työpariksi.
Kerron myös isoisäni ja isäni elotaipaleiden matkasta siihen torppaan, missä he elivät ja missä sain juuret ja siivet eväikseni elämäni elotaipaleelle tuhansien ihmisten kotikonnuille jopa viiden entisen läänin alueilla.
Kirja valaisee entisajan elämää maaseudulla ja kotikonnuillani omalta osaltani yhdeksän vuosikymmenen aikana. Kerronnallani olen ajatellut auttaa isovanhempia palauttamaan muistiinsa ennenvanhan elomuotoa lastenlastensa kanssa tapahtuviin keskusteluihin. Elomuotojen perinteet siirtyvät näin uusille sukupolville. Kotisivuni: Kalevinkotikontu.
- Alaotsikko
- Aikamatkalla ihmisten parissa
- Kirjailija
- Heikki K Lähde
- ISBN
- 9789515681676
- Kieli
- suomi
- Paino
- 245 grammaa
- Julkaisupäivä
- 26.6.2017
- Kustantaja
- Books on Demand
- Sivumäärä
- 202