Siirry suoraan sisältöön
Kootut runot
Kootut runot
Tallenna

Kootut runot

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

1900-luvun ikonisen runoilijan tuotanto ensi kertaa kokonaan suomeksi.

Eliotin runotuotanto puhuttelee lukijaa maailmassa, jossa ihmisen osa on kamppailla syvien ristiriitojen ja vaikeiden tunteiden kanssa.

Tuntojaan Eliot ilmaisee kielellä, joka on terävää, humoristista, erehtymättömän osuvaa ja unohtumatonta. Hänen vaikutuksensa runouteen ja ajatteluun ulottui ja ulottuu yhä ympäri maailman; Suomessakin tiedetään, että huhtikuu on kuukausista julmin. Eliotin runoudessa 1900-luvun raskaat vaiheet kokenut lukija tunnisti oman äänensä. Koottujen runojen käännöksestä ja selityksistä vastaa Eliotiin perehtynyt, Neljän kvarteton suomennoksen jo vuonna 2007 julkaissut Juha Silvo.

Thomas Stearns Eliot (1888–1965) syntyi Yhdysvaltain itärannikolla, muutti Lontooseen ja teki kirjallisen läpimurtonsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Modernistinen voittokulku tuotti joukon vuosisadan tunnetuimpia runoteoksia. Aution maan ja Neljän kvarteton tekijälle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1948. Eliot oli myös kustantaja ja aikansa johtava kirjallisuuskriitikko, jonka vaikutus yltää meidänkin aikaamme.

Kirjailija
T. S. Eliot
Kääntäjä
Juha Silvo
Suunnittelija
Martti Ruokonen
ISBN
9789510488119
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
6.10.2022
Kustantaja
WSOY
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone