Siirry suoraan sisältöön
Konfliktinratkaisu ja sovittelu
Tallenna

Konfliktinratkaisu ja sovittelu

sidottu, 2014
suomi
94,90 €
Ensimmäinen Suomessa julkaistu perusteos konflikteista ja konfliktinratkaisusta!

Konfliktiteoreettinen ymmärrys on kasvanut Suomessa viime vuosien aikana. Tämä aiheuttaa paineita suomalaisten järjestelmien kehittämiselle.

Tiedontarve konflikteista, konfliktiteoriasta ja sovittelusta kasvaa koko ajan. Suomessa rikossovittelutapausten määrä on noussut vuoden 2006 lakiuudistuksen myötä 4 000:stä noin 12 000:een. Tuomioistuinsovittelu laajenee voimakkaasti asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen sovittelun myötä. Myös perhesovittelua sosiaalitoimessa sekä työyhteisö-, koulu- ja ympäristösovittelua kehitetään systemaattisesti. Näitä kaikkia sovittelun osa-alueita käsitellään kirjassa omina jaksoinaan.

Teos tarjoaa tukea kaikenlaisten konfliktitilanteiden ratkaisemiseen. Tuomarien, asianajajien ja muiden konfliktien kanssa tekemisissä olevien juristien lisäksi teos soveltuukin esimerkiksi sovittelun parissa työskentelevien psykologien ja sosiaalitoimen asiantuntijoiden käyttöön.

Teoksessa käydään läpi mm.
Konfliktien tyypit, syyt ja kehittyminen
Konfliktinratkaisun vaihtoehdot
Neuvottelumallit
Sovittelumallit ja -tekniikat sekä sovittelun vaiheet
Sovittelijan rooli ja etiikka
Sovittelun sovellukset ja muut konfliktinratkaisumenettelyt
Teos tuo vankan teorian arkeen käytännön tilanteita kuvaavilla tapausesimerkeillä.
ISBN
9789513765774
Kieli
suomi
Paino
1348 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2014
Sivumäärä
621