Siirry suoraan sisältöön
Koneiden sota
Tallenna

Koneiden sota

Kirjailija:
suomi
Kuuntele sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Sodankäynnin tulevaisuus on täällä.

Entinen ”Puolustusvoimien Q” kertoo, mitä sodan- käynnin tulevaisuudessa on odotettavissa.

Koneistuva sota muuttaa sodankäyntiä perusteellisesti. Ajankohtainen teos kertoo droonien sodasta: kauko-ohjattujen tai itsenäisesti toimivien miehittämättömien koneiden kehityksestä ja käytöstä nyt ja tulevaisuudessa.

Ukrainan sodassa sotatekniikan nopea kehitys on ollut verrattavissa toisen maailmansodan aikaan. Kuvaavaa on, että drooneilla on aiheutettu jopa 70 % sodan miehistötappioista. Samalla ihmisten rooli sodankäynnissä on muuttunut, kun ase ei enää tarvitse elävää kantajaa.

Älykkäiden koneiden myötä sota kaikkiallistuu; se vetää mukaansa sotilaiden lisäksi koko yhteiskunnan rakenteineen, toimintoineen ja ihmisineen. Suurvaltojen välinen kilpailu kiihdyttää kehitystä entisestään.

Kosola on ollut monessa asiassa edellä aikaansa. Hän kirjoitti jo 2003 drooneista, vaanivista aseista ja perinteisten asejärjestelmien kohtalosta. Kosolan tiimi Puolustusvoimissa ideoi jo kolmisenkymmentä vuotta sitten nykyisin Ukrainassa käytetyn elektroniselle häirinnälle immuunin valokuituohjauksen.

Jyri Kosola on tekniikan ja sotatieteiden tohtori, entinen sotilasyli-insinööri, insinöörieversti (evp). Hän on toiminut sodankäynnin ja sotateknologian tutkimuksen, kehittämisen ja rakentamisen parissa yli kolme vuosikymmentä, joista viimeisimmän Puolustusvoimien tutkimusjohtajana.

Kirjailija
Jyri Kosola
Suunnittelija
Matti Vartiala
ISBN
9789528505976
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
12.3.2026
Kustantaja
Docendo
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
9tuntia 39minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Sovellus
  • Tietokone