Siirry suoraan sisältöön
Kolmas valhe
Tallenna

Kolmas valhe

Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Nerokkaan trilogian kylmäävä päätösosa.

Kristófin poikkeuksellisen voimakkaan romaanikokonaisuuden päätösosa tutkii minuuden rajoja ja ideologioiden tuhoisaa vaikutusta. ?

Rajat ovat romahtaneet ja totalitarismin aika on päättynyt. Eri puolilla rajaa eläneet kaksoset kohtaavat jälleen toisensa ja muistonsa. Valheet ja todellisuus osoittautuvat häilyviksi, sillä kaksoset sekä salailivat että liioittelivat kertoessaan lapsuutensa tapahtumista. Vuosikymmenien ajan selviytyminen on edellyttänyt valehtelua, mutta uudelleen löydetty vapaus ei merkitse totuuden löytymistä. ?Entä jos heidän koko olemassaolonsa onkin valhetta?

”Tinkimätön ja mieleenpainuva” THE SAN FRANCISCO CHRONICLE?

”Oudon kiehtovaa luettavaa” THE NEW YORK TIMES BOOK REVIEW

Ágota Kristóf (1935–2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta, ja se käännettiin yli 30 kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.

Kirjailija
Ágota Kristóf
Kääntäjä
Ville Keynäs
ISBN
9789520450885
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
2.10.2023
Kustantaja
Tammi
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
4tuntia 29minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone