Siirry suoraan sisältöön
Kiveen hakattu historia
Tallenna

Kiveen hakattu historia

sidottu, 2012
suomi
Kerimäkeläinen Sulo Strömberg (1941-2012) ryhtyi eläkkeelle jäämisensä jälkeen kokopäiväiseksi harrastajahistorioitsijaksi. Hän keskittyi harrastuksessaan pääasiassa niihin kiviin ja kallioihin hakattuihin historiallisiin merkintöihin, joita löytyi Kerimäen ja sen lähikuntien alueelta, Puruveden ympäristöstä.

Kirjaan on koottu Sulo Strömbergin valokuvaamia kalliohin ja kiviin hakattuja rajamerkkejä, kuppikiviä, muistohakkauksia, riimumerkkejä, lyylittelypaikkoja, manttaalimerkkejä, erilaisia arvoituksellisia symboleja sekä myös luonnon itsensä muovaamia taideteoksia.

Historiallisen tiedon alkutuottajaksi kutsuttu Sulo kirjoitti kirjan saatesanoiksi seuraavaa: - "Tämän kirjan tavoitteena on tuoda esiin tietoa siitä, mitä eri aikoina ja erilaisilla kiviin ja kallioihin tehdyillä hakkauksilla on pyritty aikalaisille kertomaan sekä mitä nämä hakkaukset mahdollisesti meille nykyihmisille voisivat kertoa menneisyydestä. Kirjassa olevien valokuvien kautta lukijakin pääsee tutustumaan siihen, miten ihminen on vuosisatojen ajan omin käsin - kivestä tai raudasta tehdyillä työkaluilla - toteuttanut vanhan sanonnan sanomaa - nyt se on kiveen hakattu".

Sulo Strömberg herätti monen eri-ikäisen ihmisen kiinnostuksen oman asuinalueensa menneisyyttä kohtaan. Hänen tekemänsä löydöt sekä keräämänsä tarinat ovat luoneet monelle Puruveden ympäristössä olevalle paikalle uusia, vuosisatojen takaa kumpuavia merkityksiä ja arvoja.
Alaotsikko
Sulo Strömberg - Kerimäen ja Puruveden alueen historiatiedon etsijä ja kerääjä
ISBN
9789525934182
Kieli
suomi
Paino
748 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2012
Sivumäärä
175