Siirry suoraan sisältöön
Kettusen kirja
Tallenna

Kettusen kirja

Kirjailija:
suomi
Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Monten odottama tapahtuma tapahtui. Markus Kajon kirjoittama, alunperin vuonna 1992 julkaistu Kettusen kirja saapui äänikirjapalveluihin.

"Ajatelkaa, jos te olisittekin aikoinaan vaihtunut synnytyslaitoksella. Te olisitte nyt joku aivan muu, itsellenne täysin tuntematon henkilö, jolla on väärät tuttavat ja mielipiteet."

Kettunen on Markus Kajon ihmettelevä ja jupiseva toinen minä, omalaatuisista pakinoistaan monille tuttu. Jutuissaan Kettunen miettii asioita tavallisen ihmisen näkökulmasta ja saa monet seikat näyttämään riemukkaan päättömiltä.

Tämän tästä lukija huomaa nauravansa itselleen, naapurilleen tai vaikkapa maaherroille, joiden pyhänä elämäntehtävänä on leikata seremonioissa silkkinauhoja poikki. Kettunen ei jätä ketään kylmäksi. Ellei sitten maaherroja.

Markus A. E. Kajo on syntynyt Isojoella Etelä-Pohjanmaalla joulukuussa 1957, kasvanut ja käynyt koulunsa Joensuussa Pohjois-Karjalassa ja viettänyt aikuisikäänsä ensin Tukholmassa, sitten mm. Helsingissä, ja Tampereella, missä hän on työskennellyt toimittajana Yleisradion (TV2:n) viihdeohjelmissa vuodesta 1986.

Päätoimiseen fiktiiviseen kirjoittamiseen Kajo on siirtynyt uutistyöstä STT:n ja Ylen leivissä, mutta humoristisia tekstejä hän on "väsännyt huvin vuoksi ja tienestiksi" jo kouluajoista saakka.

Kirjailija
Markus Kajo
Suunnittelija
Jarkko Lemetyinen
ISBN
9789528502517
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
5.7.2024
Kustantaja
Docendo
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
3tuntia 20minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone