Siirry suoraan sisältöön
Kemppisen suku Hiitolasta
Tallenna

Kemppisen suku Hiitolasta

sidottu, 2022
suomi
Kädessäsi oleva sukukirja kertoo Hiitolassa Kuoksjärven kylässä asuneesta Kemppisen suvusta, joka ehti asua samalla paikalla Hiitolan Kuoksjärvellä 1730-luvulta alkaen eli noin 200 vuotta.

Sukulaisten kertomat muistot ja tapahtumat elävöittävät lukijalle kuvan karjalaisesta arkisesta elämänmenosta. Sotatapahtumien vuoksi karjalaisille tutut maisemat, omat viljellyt pellot ja kyläyhteisö piti jättää. He joutuvat kokemaan omassa elämässään Suomen historialliset murroskohdat, kuten talvi- ja jatkosodat, evakkomatkat sekä uudelleen asuttamisen. Kirjassa heidän omalla äänellään kerrottuna, mitä he kokivat evakkotaipaleellaan.

Elämäkerrat vanhempien ja isovanhempien elämästä kertovat selviytymisestä uusissa olosuhteissa, jossa kaikki entinen oli jätettävä. Kirjojen sivuilta luetut historian tapahtumat tulevat läheisiksi oman suvun kokemusten kautta ja ehkä lähentävät eri sukupolvia.

Lähteinä sukukirjassa on käytetty sukulaisten muistitiedon lisäksi arkistoaineistoja ja tietokirjallisuutta. Kirjaan sisältyy runsaasti valokuvia 1920-luvulta lähtien
sekä aiheeseen liittyvää kartta-aineistoa.
Alaotsikko
Elämänvaiheita ja muistoja vuosilta 1900-2010
ISBN
9789528065845
Kieli
suomi
Paino
490 grammaa
Julkaisupäivä
4.8.2022
Sivumäärä
276