Siirry suoraan sisältöön
Keinu
Tallenna

Keinu

Kirjailija:
pokkari, 2015
suomi
Menneisyys seuraa meitä kuin askeleet lumessa

Keinu kuvaa kahden ihmisen ennalta arvaamatonta saapumista risteykseen. Törmäys on väistämätön, mutta sen tuloksena aukeaa vapaus ja rauha menneisyyden haamuista.

”Pienen olohuoneen vaaleansinertävät kukkatapetit,
pirtin vaalea lankkulattia ja ennen kaikkea talon pysähtynyt
tunnelma tekivät häneen vaikutuksen. Oli kuin
asukkaat olisivat poistuneet talosta ja unohtaneet palata
takaisin.”

Keinu liikkuu saumattomasti alisen ja reaalimaailman häilyvällä rajalla. Se on täynnä psykologista jännitystä, se pelottaa, inhottaa mutta se myös lohduttaa.

”Joku oli tyhjentänyt mustaherukkapensaat. Tyttö
tiesi kuka. Hän oli nähnyt poimijan. Hän tiesi että marjat
tiivistyivät mehuksi varkaan mehumaijassa. Hän oli
haistanut mehun. Sen tuoksu oli luikerrellut väärän talon
avonaisesta ikkunasta ja täyttänyt koko kylän.”

Pia Ronkainen (s. 1972 Oulu) on kirjailija ja kriitikko. Hän oli yksi Tiiliskivi-palkinnon finalisteista vuonna 2010 esikoisteoksellaan Runoromaani. Vuonna 2013 Ronkaiselle myönnettiin Pakkala-kirjallisuuspalkinto. Keinu on hänen kuudes teoksensa. Keinu on syntynyt Tyrnävän Temmeksen Haurukylässä.
Kirjailija
Pia Ronkainen
ISBN
9789526626123
Kieli
suomi
Paino
210 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2015
Kustantaja
Nispero
Sivumäärä
288