Siirry suoraan sisältöön
Käsillä eletty elämä
Tallenna

Käsillä eletty elämä

Teos on monivivahteinen kehityskertomus siitä, miten ympyräkaupungin pikkutytöstä tuli käsityön opettaja, kouluhallinnon virkamies, käsityön, luovan ilmaisun ja taiteen tutkija ja lopulta kansainvälisesti tunnustetun tieteenalan, käsityötieteen perustaja ja alan ensimmäinen oppituolin haltija Helsingin yliopistoon.

Kertomus vie lukijansa lasten ja nuorten taito-ja taidekasvatusta kuten myös käsi-ja taideteollisuuden sekä muotoilun alojen ammattilaisten koulutusta ja tulevaisuutta koskevien ongelmien ja ajankohtaisten kysymysten ääreen.

Kirjoittaja luo sekä elämänkokemuksensa että saatujen tutkimustulosten pohjalta laajan kokonaiskuvan suomalaisen käsityökulttuurin luonteesta pohtien sen merkitystä monelta eri suunnalta. Siinä kohoaa näkyviin käsityöosaamisen merkitys sekä aineellisena että aineettomana kulttuuriperintönä ja psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tuottajana. Käden taitojen merkitystä tarkastellaan myös kestävän talouden ja tulevaisuuden yhteiskunnassa yhä tärkeämmäksi tekijäksi nousevan kiertotalouden kannalta.
Alaotsikko
Käsityökulttuurin jäljillä taidosta tieteeksi
Kirjailija
Pirkko Anttila
ISBN
9789522359292
Kieli
suomi
Paino
694 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2015
Kustantaja
Mediapinta
Sivumäärä
341